Valo­suunnittelu

Meiltä valosuunnittelu tapahtumaasi näkemyksellisellä otteella. Julkisivuvalaistus, tilavalaistus, värivalaistus, esiintyjävalaistus, lavavalaistus, show-valaistus… Kaikki järjestyy!

Miksi tilata valosuunnittelu Scene Artsilta?

Tapahtuman valaistukseen tarvitaan sekä kalustoa että ammattitaitoa. Ei riitä, että valoja tuodaan paikalle, vaan tarvitaan myös näkemyksellisyyttä niiden sijoittelussa, jotta kokonaisuus palvelisi asiakkaan tavoitteita tilaisuuden tunnelmalle. Usein vähemmälläkin tehdään enemmän, kunhan suunnittelu on tehty asianmukaisesti ja kalusto valittu tarpeen mukaan.

Siksi tiimissämme on Art Director, joka valvoo tuotantojen visuaalista laadukkuutta, konsultoi projektipäälliköitämme ja osallistuu tarvittaessa operatiivisesti varsinkin suurempien tuotantojen toteuttamiseen. Teemme valaistuksesta tarpeen mukaan tietokonemallinnuksen, jotta asiakas näkee, millaista lopputulosta tavoitellaan. Suhtaudumme valaistuksen suunnitteluun harkiten, ja lupaamme, että tapahtumavalaistuksemme nostaa tilaisuuden laatumielikuvaa ja arvokkuutta.

Valosuunnittelu ja valaistuksen toteutus

Tekninen suorittaminen on kuitenkin vasta lähtökohta. On ehdottoman tärkeää, että yhteistyö asiakkaan ja tekniikan toteuttajan välillä toimii – asiakkaan tulee esimerkiksi pystyä luottamaan, että sähköposteihin vastataan ajallaan. Tekniikan tilaajan tulee saada työkavereikseen varmaotteisia ja kohteliaita teknikoita, jotka ovat kykeneviä ratkomaan ongelmatilanteita tehokkaasti. Tapahtumiin latautuu paljon odotuksia, ja juuri siksi ne jäävät niin elävästi mieleen. Jotta tilaisuuteen ladatut odotukset purkautuisivat tuottaen kaikille positiivista energiaa ja hyvän mielen, tapahtuman valaistussuunnittelu kannattaa tilata Scene Artsilta!

Valosuunnittelu tapahtumaasi kohteliaalla, varmalla ja harkitulla otteella. Harkitsevuus tarkoittaa myös esteettistä ymmärrystä ja taiteellista näkemystä valaistuksen toteutuksesta.

Miksi valo­suunnittelu on tärkeää?

Valosuunnittelu

Syitä tapahtuman valaistuksen asianmukaiseen toteutukseen on useita. Sen lisäksi, että valaistuksella ohjataan yleisön huomiota haluttuihin kohteisiin ja huolehditaan siitä että valoa on ylipäätään riittävästi, väri-, sävy- ja sommitteluvaihtoehdoilla on huomattava vaikutus tapahtuman tunnelmaan. Ihminen nauttii valosta, ja valaistuksen hyödyntäminen antaa kävijälle positiivisella tavalla mieleenpainuvamman kokemuksen. Valaisu on tyylikäs tapa tuoda esiin organisaatiotasi brändiväreineen.

Valosuunnittelu säväyttää, ja valaistuksen arjesta irrottavaa vaikutusta kannattaa hyödyntää.

Valosuunnittelu meiltä seuraavin askelin

1.

Pyydä ratkaisu

Ota yhteyttä ja kerro, millaista tapahtumaa olet järjestämässä. Tässä vaiheessa et sitoudu mihinkään, vaan saat arvokasta tietoa.

2.

Kehitämme kanssasi

Kehitämme kokonaisvaltaisella otteella tapahtumasi teknisen toteutuksen.

3.

Nauti tapahtumastasi

Huolehdimme toteutuksesta kohteliaalla, harkitulla ja varmalla otteella. Haluamme, että saavutat tavoitteesi ja tapahtumastasi tulee kaikille kohokohta!


Kiinnostuitko?

Pyydä ratkaisu!