Kissanäyttelyn tekniikka ja livestriimaus


Tuotannon lähtötilanne

Scandinavian Winner -näyttelyn tekniseltä toteutukselta toivottiin ennen kaikkea vaikuttavuutta, arvokkuutta ja eläinten ehdoilla tehtyä suunnittelua. Tapahtumaympäristön haluttiin näyttäytyvän yleisölle näyttävänä ja hallittuna, mutta myös turvallisena ja rauhallisena eläimille. Äänentoiston tuli palvella yhtä aikaa juonnetta ohjelmaa, taustamusiikkia ja livestriimiä, kuitenkaan kuormittamatta tilaa tai aiheuttamatta stressiä näyttelykissoille.

Tuotannon lähtökohtana oli rakentaa selkeä, visuaalisesti tyylikäs ja käytännössä varmatoiminen kokonaisuus, joka toimii saumattomasti suuressa messuympäristössä. Scene Arts vastasi lavan kalustuksesta, äänentoistosta, videotykistä ja valkokankaasta, valaistuksesta sekä livestriimauksesta varmistaen, että puhujat ja esiintyjät saivat keskittyä sisältöön, yleisö näkemiseen ja kuulemiseen, ja järjestäjä kokonaisuuden hallintaan.

Ratkaisumme

Toteutukseemme sisältyi:

  • äänentoistojärjestelmä ja lavamonitorointi
  • suuri valkokangas ja videotykki
  • IMAG-suurennuskuvaus valkokankaalle, eli lavaohjelman reaaliaikainen välittäminen lähikuvina valkokankaalle
  • livestriimaus ja tallenne
  • esitystekniikka ja puhujamonitorit
  • musta laskostettu taustakangas, lavan matotus ja pystypöydät
  • kohdevalaistus esiintyjille ja tapahtumavalaistus
  • asiantunteva tiimi ja tekninen tuottaja

”Ensiksikin teillä kaikilla oli ihan huippuasenne! Ihan sama mikä kysymys, siihen haettiin ratkaisu ja kaikki tyhmätkin kysymykset otettiin ystävällisesti vastaan. Kaikesta näki, että te halusitte meidän onnistuvan, ja oman osuutenne te hoiditte ammattimaisesti. Saimme palautteen, että äänimaailma oli oikeasti kissaystävällinen ’ensimmäistä kertaa ever’.”

Riikka Turpeinen
SW2025 koordinaattori, Suomen Kissaliiton puheenjohtaja

Ota yhteyttä!

Haluatko keskustella seuraavan tapahtumasi teknisistä ratkaisuista? Scene Artsin tiimi on valmiina auttamaan – tehdään yhdessä tilaisuudestasi unohtumaton kokemus!